tiistai, 2. kesäkuu 2020

Virnasinisiipi Glaucopsyche alexis

Heimo: Sinisiipiset – Lycaenidae

Alaheimo: Lycaeninae

Tribus: Sinisiivet – Polyommatini

Siipien kärkiväli: Pieni, 26–34 mm.

Siipien yläpinta: Hohtavan taivaansininen, siiven reunat kapealti mustat. Naarailla siipien väri voi olla hieman tummempi ja musta reunus leveämpi.

Siipien alapinta: Vaaleanharmaa (koiras) tai ruskeanharmaa (naaras), jossa valkoreunaisia mustia täpliä. Takasiivessä täplät pienempiä tai voivat puuttua kokonaan. Takasiipi tyvestä turkoosi–vihertävä.

Elinympäristö: Kuivat ja avoimet maastot, joissa on kiviä, soraa ja hiekkaa.

Lentoaika: Toukokuun loppupuolelta heinäkuun alkuun.

Talvehtimismuoto: Kotelo.

Toukan ravintokasvi: Erilaiset hernekasvit (Fabaceae) kuten maitteet (Lotus), virnat (Vicia) ja apilat (Trifolium).

Uhanalaisuus: Vaarantunut.

Sinisiipiset (Lycaenidae) on lajirikkaudeltaan (yli 6.000 lajia) maailmanlaajuisesti toiseksi suurin perhosheimo. (Suurin on täpläperhoset.) Sinisiivet (Polyommatinae) on sinisiipisten heimon yksi kolmesta Suomessa tavattavasta alaheimosta.

Etelä- ja paikoin Keski-Suomessa melko harvinaisena tavattavan virnasinisiiven hyviä, muista sinisiivistä erottavia tuntomerkkejä ovat (1) hohtavan sininen siipien yläpinta, (2) etusiipien alapinnalla sijaitsevat, takasiipiä kohden suurenevat mustat täplät sekä (3) takasiiven hohtavan vihreän turkoosi tyvialue.

Koiraat lentävät ympäriinsä etsiessään naaraita, muta ne voivat myös puolustaa pariutumisreviirejä pensaikoissa, missä ne odottavat naaraita. Naarat laskevat munansa isäntäkasvien nupuille. Toukan väri saattaa vaihdella riippuen ravintokasvista. Toukilla on sokeripitoista eritettä tuottava rauhanen, jonka vuoksi jotkin muurahaiset vierailevat toukkien luona.

Elinkaarikkaavio

Glaucopsyche_alexis.png

Matkalla pohjoiseen

Oulun yliopiston ja Etelä-Karjalan Allergia- ja ympäristöinstituutin tekemien tutkimusten mukaan voidaan ennustaa, miten eri perhoslajit hyötyvät tai kärsivät ilmastonmuutoksesta. Häviäjiä ovat virnasinisiipi, tummakirjosiipi ja pikkuapollo, koska ne eivät pysty seuraamaan niille suotuisan ilmastoalueen siirtymistä pohjoiseen. Voittajia ovat paatsamasinisiipi, haapaperhonen, keisarinviitta ja pihlajaperhonen.

tiistai, 2. kesäkuu 2020

Virnaperhonen Leptidea sinapis

Heimo: Kaaliperhoset – Pieridae

Alaheimo: Viiriperhoset – Dismorphiinae

Siipien kärkiväli: Keskikokoinen, 35–44 mm.

Siipien yläpinta: Valkoinen, etusiiven kärki harmaa (naaras) tai musta (koiras).

Siipien alapinta: Vaaleankeltaista, vihreää ja harmaata laikkuina.

Elinympäristö: Metsänreunat ja aukiot.

Lentoaika: Toukokuun alkupuolelta kesäkuun loppuun. Toinen (heinä–elokuinen) sukupolvi mahdollinen.

Talvehtimismuoto: Kotelo.

Toukan ravintokasvi: Niittynätkelmä (Lathyrus pratensis), hiirenvirna (Vicia cracca) ja mahdollisesti myös muita hernekasveja (Fabaceae).

Kaaliperhosten heimossa (Pieridae) on Suomessa lajeja kolmesta eri alaheimosta. Viiri- eli virnaperhosista (Dismorphiinae) Suomessa esiintyy kaksi lajia, joista se tunnetumpi on virnaperhonen. Kaksi muuta kaaliperhosten alaheimoa ovat nimialaheimo kaaliperoset (Pierinae) sekä keltaperhoset (Coliadinae).

Etelä- ja Keski-Suomessa yleisesti ja Lapissa vain paikoitellen tavattavat virnaperhoset lepäävät yleensä siivet vastakkain, mistä syystä siipien yläpintaa on vaikea tutkia ottamatta perhosta kiinni. Pitkänomaiset ja pyöreäkärkiset siivet sekä hidas ja lepattava lentotapa ovat lajille tyypillisiä ominaisuuksia. Koiraat lentelevät ympäriinsä naaraita etsiessään. Naaraat munivat munat yksitellen toukan isäntäkasvien lehdille. Lajia on erittäin vaikeaa erottaa varmuudella lähisukulaisestaan, peltovirnaperhosesta.

Elinkaarikaavio

Leptidea_sinapis.png

tiistai, 2. kesäkuu 2020

Valkotäplänokkosperhonen Nymphalis vaualbum

Tieteellinen synonyymi: Nymphalis l-album

Heimo: Täpläperhoset – Nymphalidae

Alaheimo: Aitotäpläperhoset – Nymphalinae

Tribus: Nymphalini

Siipien kärkiväli: Suuri, 58–70 mm.

Siipien yläpinta: Ruskeanpunainen ja oranssi, etusiiven etureunassa rivi mustia täpliä, niitä myös siiven keskiosassa. Valkoinen täplä etusiiven kärjessä ja takasiiven etureunassa kahden mustan täplän välissä. Siipien reuna muodostuu ulkolaidasta sisäänpäin tarkasteltaessa vaaleasta reunuksesta, mustasta vyöstä ja rivistä haaleankeltaisia täpliä.

Siipien alapinta: Harmaasta ja ruskeasta muodostuva marmorikuviointi. Tyvipuoli ulkoreunaa tummempi. Keskellä takasiipeä pieni vaalea juova. Siipien reunassa tummansinihohtoinen juova.

Elinympäristö: Lehtimetsät, usein vesistöjen läheisyydessä. Myös kulttuuriympäristöt.

Lentoaika: Huhti–toukokuussa (Suomessa äärimmäisen harvoin), toisen kerran heinäkuun lopusta syyskuuhun.

Talvehtimismuoto: Aikuinen perhonen. Ei juurikaan Suomessa.

Toukan ravintokasvi: Erilaiset lehtipuut kuten haapa (Populus tremula), jalavat (Ulmus) ja pajut (Salix).

Valkotäplänokkosperhonen on Suomessa satunnainen vieras, josta on vain muutamia yksittäisiä havaintoja usean vuoden välein. Vaeltavat yksilöt saapuvat Suomeen idästä päin.

Valkotäplänokkosperhosen voi erottaa sitä muistuttavista kirsikkaperhosesta ja isonokkosperhosesta takasiiven yläpinnan valkoisten laikkujen avulla. Lisäksi valkotäplänokkosperhoselta puuttuvat takasiipien yläpinnan reunan siniset täplärivit.

Koiraat puolustavat metsän reunoilla, suurilla niityillä tai teiden pientareilla sijaitsevia reviirejään, joilla ne odottavat naaraita. Naaraat munivat munat ryppäissä isäntäkasvien oksien ympärille. Toukat elävät yhdyskunnissa isäntäkasvilla.

Elinkaarikaavio

Nymphalis_vaualbum.png

tiistai, 2. kesäkuu 2020

Vaaleakeltaperhonen Colias hyale

Heimo: Kaaliperhoset – Pieridae

Alaheimo: Keltaperhoset – Coliadinae

Siipien kärkiväli: Keskikokoinen, 40–50 mm. Naaraat koiraita kookkaampia.

Siipien yläpinta: Koirailla vaaleankeltainen, naarailla valkoinen. Etusiiven kärki ja ulkoreuna mustat, lisäksi voimakas musta keskitäplä. Takasiivessä paremmin tai heikommin erottuva tumma ulkolaita, keskellä oranssi täplä.

Siipien alapinta: Koiraiden etusiipi keltainen, naaraiden valkoinen, mutta laidasta ja kärjestä keltainen. Molempien etusiivessä musta keskitäplä. Molemmilla sukupuolilla takasiipi keltainen, keskellä yksi tai kaksi viininpunaista rengasta. Sekä etu- että takasiipien reunoissa pieniä tummia pisteitä. Punertavat siipiripset erottuvat ohuena juovana siipien ulkoreunoissa yksilöillä, jotka eivät ole kuluneita.

Elinympäristö: Joutomaat sekä mesikkää (Melilotus), mailasta (Medicago) tai apilaa (Trifolium) kasvavat pellot.

Lentoaika: Toukokuun loppupuolelta alkaen, yleisemmin heinäkuun puolivälistä syyskuun loppuun.

Talvehtimismuoto: Toukka (ei talvehdi Suomessa).Toukan ravintokasvi: Hiirenvirna (Vicia cracca) ja mahdollisesti myös muita hernekasveja (Fabaceae).

Vaaleakeltaperhonen on Suomessa vain satunnaisesti eteläisemmistä maista saapuva vaeltaja. Se pitää levätessään aina siipiä yhteen painettuina, mistä syystä siipien yläpintaa on vaikea tutkia ilman, että perhonen pyydystetään.

Vaaleakeltaperhosta läheisesti muistuttavia lajeja ovat sitä yleisempi suokeltaperhonen ja harvinaisempi etelänkeltaperhonen. Suokeltaperhosesta sen erottaa etusiipien yläpuolen tummssa kärjessä olevista muun siiven värisistä laikuista, etusiipien voimakkaammasta keskitäplästä ja siipien alapintaa reunustavista pisteistä. Etelänkeltaperhosesta vaaleakeltaperhosen erottaa helposti lennossa siitä, että sen siipien yläpinta ei ole koskaan oranssinsävyinen. Myös etusiiven alapuoli on etelänkeltaperhosella keskiosasta punertava, kun se vaaleakeltaperhosella on valkoinen tai vaaleankeltainen. Vaaleakeltaperhosen takasiipi on ennemminkin puhtaan keltainen kuin vihertävän keltainen niin kuin etelänkeltaperhosella.

Elinkaarikaavio

Colias_hyale.png

tiistai, 2. kesäkuu 2020

Tunturikeltaperhonen Colias tyche

Tieteellinen synonyymi: Colias werdandi

Heimo: Kaaliperhoset – Pieridae

Alaheimo: Keltaperhoset – Coliadinae

Siipien kärkiväli: Keskikokoinen, 35–50 mm.

Siipien yläpinta: Vihertävän valkoinen, siipisuonet sekä siipien reunat ja kärki muita osia tummemmat. Etusiivessä musta keskitäplä.

Siipien alapinta: Etusiipi vihertävän valkoinen, keskellä tummareunainen rengaskuvio, reunassa tummia täpliä. Takasiipi likaisen vihertävän keltainen, keskellä heikosti erottuva viininpunareunainen rengaskuvio. Punertavat siipiripset erottuvat ohuena juovana siipien ulkoreunoissa yksilöillä, jotka eivät ole kuluneita.

Elinympäristö: Runsaskukkaiset tunturipaljakat.

Lentoaika: Kesäkuun lopusta heinäkuun puoliväliin.

Talvehtimismuoto: Toukka.

Toukan ravintokasvi: Suomessa peuranvirna (Astragalus frigidus), muualla myös tunturikurjenherne (A. alpinus).

Uhanalaisuus: Vaarantunut.

Muiden keltaperhosten tapaan tunturikeltaperhonen pitää aina levätessään siipiä yhteen painettuina, mistä syystä siipien yläpintaa on vaikea tutkia ilman, että perhonen pyydystetään. Tunturikeltaperhosen voi erottaa lapinkeltaperhosesta siipien yläpinnan (edellisellä kellanvaalea, jälkimmäisellä oranssinpunainen) ja etusiiven alapinnan värityksen perusteella. Suokeltaperhosesta (jota voi tavata myös Etelä-Suomessa) tunturikeltaperhosen erottaa siiven yläpinnan kapeammasta mustasta reunuksesta ja tummista täplistä etusiiven alapinnan ulkoreunassa.

Maassamme ainoastaan Kilpisjärven lähituntureilla tavattavan tunturikeltaperhosen koiraat lentävät rauhattomasti ympäriinsä naaraita etsiessään. Naaraat munivat munat yksitellen isäntäkasvien lehdille tai niiden viereen.

Elinkaarikaavio

Colias_tyche.png