keskiviikko, 27. toukokuu 2020

Ketosinisiipi Plebejus idas

Tieteellinen synonyymi: Plebeius idas, Lycaeides idas

Heimo: Sinisiipiset – Lycaenidae

Alaheimo: Lycaeninae

Tribus: Sinisiivet – Polyommatini

Siipien kärkiväli: Hyvin pieni, 20–28 mm.

Siipien yläpinta: Koirailla hohtavansininen, mustareunainen. Takasiiven reunus hajoaa yleensä erillisiksi täpliksi. Naarailla tyvestä sininen, reunoilta (varsinkin etusiiven) leveälti tummanruskea. Etenkin takasiiven reunassa punainen aaltoileva vyö tai rivi puolikuun muotoisia täpliä.

Siipien alapinta: Koirailla vaaleanharmaasta valkoiseen. Naarailla rusehtava. Molemmilla sukupuolilla valkoreunaisia mustia täpliä. Siipien reunoissa rivi punaisia täpliä, jotka voivat muodostaa myös yhtenäisen vyön. Punaisten reunatäplien ulkopuolella sinihohtoisia täpliä.

Elinympäristö: Kuivat mäntykankaat, kivikot ja hiekkamaat, mutta myös suot.

Lentoaika: Kesäkuun loppupuoli–heinäkuu.

Talvehtimismuoto: Muna.

Toukan ravintokasvi: Muun muassa kanerva (Calluna vulgaris), juolukka (Vaccinium uliginosum), variksenmarja (Empetrum nigrum), eri hernekasvit (Fabaceae) ja kangasajuruoho (Thymus serpyllum) ja myöhemmin muurahaisen toukat ja kotelot.

Koko Suomessa tavattavan ja Lappia lukuun ottamatta yleisen ketosinisiiven voi sekoittaa juolukka- ja kangassinisiipeen, joilla takasiipien alapinnassa on ketosinisiiven tavoin sinihohtoisia täpliä. Kyseisten lajien naaraat voidaan erottaa toisistaan siipien yläpinnan erilaisen kuvioinnin perustella. Ketosinisiipikoiraan siipien yläpinta on sinisempi kuin juolukkasinisiivellä ja siiven tumma reunus on kapeampi ja sisäänpäin terävämpireunainen kuin kangassinisiivellä. Ketosinisiiven siipien alapinnan reunan punaiset täplät ovat levittäytyneet laajemmalle alueelle kuin juolukkasinisiivellä.

Naaraat munivat munat yksitellen isäntäkasville. Seuraavana keväänä kuoriutuvat toukat viettävät alkuajan isäntäkasveilla, mutta toukka-ajan lopulla ne hakeutuvat muurahaiskekoihin. Toukilla on rauhanen, josta ne erittävät sokeripitoista ja ravitsevaa eritettä, josta muurahaiset pitävät. Tästä syystä muurahaiset suojelevat toukkia, vaikka nämä syövätkin muurahaisten toukkia ja koteloita.

Elinkaarikaavio

Plebejus_idas.png

keskiviikko, 27. toukokuu 2020

Ketokultasiipi Lycaena hippothoe

Heimo: Sinisiipiset – Lycaenidae

Alaheimo: Lycaeninae

Tribus: Kultasiivet – Lycaenini

Siipien kärkiväli: Pieni, 25–35 mm.

Siipien yläpinta: Naarailla etusiipi hohtavan oranssi tai kokonaan ruskea, mustatäpläinen. Takasiipi ruskea, reunavyö oranssi. Koirailla hohtavan oranssit, reunat tummanvioletit, sekä etu- ja takasiivessä selvästi erottuvat mustat keskitäplät.

Siipien alapinta: Etusiiven pohjaväri oranssi, etureuna harmaa, valkoreunaisia mustia täpliä. Takasiipi harmaa, valkoreunaisia mustia täpliä, siipien reunassa oransseja täpliä, jotka voivat myös muodostaa yhtenäisen reunavyön.

Elinympäristö: Rehevät runsaskukkaiset niityt ja hakamaat.

Lentoaika: Eteläisessä Suomessa kesäkuun puolivälistä heinäkuun puoliväliin. Pohjoisessa hiukan myöhemmin.

Talvehtimismuoto: Toukka.

Toukan ravintokasvi: Niittysuolaheinä (Rumex acetosa) ja myös ahosuolaheinä (R. acetosella).

Uhanalaisuus: Silmälläpidettävä.

Kultasiivet (Lycaeninae) on sinisiipisten (Lycaenidae) heimon yksi kolmesta Suomessa tavatusta alaheimosta. Kaksi muuta ovat sinisiivet (Polyommatinae) ja nopsasiivet (Theclinae).

Koko maassa tavattava ketokultasiipi muistuttaa yläpinnaltaan isokultasiipeä. Koiraan siipien yläpinnan reunat ovat kuitenkin violettikiiltoiset ja naaraalta puuttuu takasiipien yläpinnalta isokultasiipinaaraille tyypilliset oranssit suonet.

Koiraat puolustavat reviirejä, joilla ne odottavat naaraita ravintokasveilla tai korkeamman kasvuston seassa. Naaraat munivat munat yksitellen tai muutaman munan ryppäinä isäntäkasvien lehtityville. Laji on taantunut voimakkaasti viime aikoina.

Elinkaarikaavio

Lycaena_hippothoe.png

keskiviikko, 27. toukokuu 2020

Keisarinviitta Argynnis paphia

Heimo: Täpläperhoset – Nymphalidae

Alaheimo: Aurinkoperhoset – Heliconiinae

Tribus: Hopeatäplät – Argynnini

Siipien kärkiväli: Suuri, 53–66 mm. Hopeatäplistämme suurin. Naaraat koiraita kookkaampia.

Siipien yläpinta: Oranssi, jossa mustia täpliä. Koirailla etusiivissä myös mustia juovia. Naarailla esiintyy myös harvinainen, pohjaväriltään tummempi, ruskeanvioletti muoto, valesina (alle 5% naaraista).

Siipien alapinta: Etusiipi oranssi, jossa mustia täpliä, siiven etukärki vihertävä. Takasiipi vihertävä, jossa hopeanhohtoisia poikkijuovia.

Elinympäristö: Metsämaat, joilla runsaskukkaisia niittyjä ja hakamaita.

Lentoaika: Heinäkuun puolivälistä syyskuun alkuun.

Talvehtimismuoto: Toukka.

Toukan ravintokasvi: Orvokit (Viola).

Aiemmin harvinaisena vain Kaakkois-Suomessa ja Ahvenanmaan tuntumassa havaittua keisarinviittaa voi nykyisin tavata jo lähes koko Suomessa Etelä-Lappiin saakka. Lajin erottaa muista hopeatäplistä takasiiven vihertävän ja hopeanhohtoisia juovia sisältävän alapinnan perusteella. Vaikka hopeatäpliin kuuluukin, keisarinviitalta puuttuvat siiven alapinnan hopeatäplät.

Lentokauden alkuvaiheessa koiraita tuntuu olevan lukumääräisesti naaraita enemmän, koska ne lentelevät ympäriinsä etsiessään vähemmän lentäviä ja rauhallisemmin käyttäytyviä naaraita. Naaraat munivat munat yksitellen puiden rungoille kaarnan rakoihin, joista toukat vaeltavat maahan ja ravintokasveille.

Elinkaarikaavio

Argynnis_paphia.png

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Matkalla pohjoiseen

Keisarinviitta kuuluu niihin perhosiin, joiden elinympäristö on viime vuosina selkeästi laajentunut kohti pohjoista – noin 300 km viimeisten 10 vuoden aikana. Muita ilmastonmuutoksen vauhdittamana lähes yhtä nopeasti pohjoista kohti siirtyviä päiväperhoslajeja ovat haapaperhonen, pihlajaperhonen ja paatsamasinisiipi.

keskiviikko, 27. toukokuu 2020

Karttaperhonen Araschnia levana

Heimo: Täpläperhoset – Nymphalidae

Alaheimo: Aitotäpläperhoset – Nymphalinae

Tribus: Nymphalini

Siipien kärkiväli: Pieni(–keskikokoinen), 28–40 mm.

Siipien yläpinta: Ensimmäisellä sukupolvella (f. levana) kellanoranssi, jossa mustia pisteitä, täpliä ja alueita. Etusiiven etukärjessä valkoisia täpliä ja takasiiven laidassa sininen punos. Toisella sukupolvella (f. prorsa) musta, jossa valkoisia vöitä ja täpliä. Lisäksi punaisia juovia etenkin takasiiven reunassa.

Siipien alapinta: Ensimmäisellä sukupolvella etusiivessä sekoitus viininpunaisia, ruskeita, valkoisia ja vaaleanruskeita täpliä. Takasiipi viininpunaisesta lilaan, ohuiden vaaleiden juovien halkoma. Toisella sukupolvella sekä etu- että takasiivet ruosteenpunaiset, joissa valkoinen poikkijuova.

Elinympäristö: Ravinteikkaat metsät ja niityt.

Lentoaika: Ensimmäinen sukupolvi huhtikuun loppupuolelta kesäkuun loppupuolelle ja toinen heinä–elokuussa.

Talvehtimismuoto: Kotelo.

Toukan ravintokasvi: Nokkonen (Urtica dioica).

Karttaperhonen on melko uusi tulokas Suomen lajistossa. Ensimmäiset yksilöt havaittiin 70- ja 80-luvulla. Laji tuli maahamme idästä Laatokan pohjoispuolelta. Nykyisin karttaperhosta voi tavata harvinaisena Pohjois-Suomessakin.

Karttaperhosen eri sukupolvet ovat aivan eri näköisiä ja niitä luulisi helposti aivan eri lajeiksi. Karttaperhosen musta loppukesän muoto (f. prorsa) muistuttaa haapaperhosta ja häiveperhostakin, mutta on niitä huomattavasti pienempi. Nokkosperhosen ja hopeatäplän risteymää muistuttavan karttaperhosen keltaoranssisen kevätmuodon (f. levana) tunnistaa takasiiven sinisestä punoksesta. Myös takasiiven ohuiden valkoisten juovien verkosto on lajille tunnusomainen piirre.

Erityisesti kevätsukupolven koiraat puolustavat reviirejä niityillä ja metsänlaidoilla, joilla ne odottavat naaraita. Naaraat munivat munat kasoissa nokkosten lehtien alapinnoille. Toukat elävät yhdyskunnissa ja koteloituvat nokkosten varsiin.

Elinkaarikaavio

Araschnia_levana.png

keskiviikko, 27. toukokuu 2020

Kangasperhonen Callophrys rubi

Nimi myös: Vihernopsasiipi

Heimo: Sinisiipiset – Lycaenidae

Alaheimo: Lycaeninae

Tribus: Nopsasiivet – Eumaeini

Siipien kärkiväli: Hyvin pieni, 20–26 mm. Naaraat hiukan koiraita kookkaampia.

Siipien yläpinta: Ruskea (näkyy vain lennossa).

Siipien alapinta: Vihreä. Takasiivellä voi olla valkea täplärivi.

Elinympäristö: Havu- ja sekametsät, rämeet, rinteet.

Lentoaika: Toukokuun alkupuolelta kesäkuun puoliväliin. Pohjoisessa heinäkuun puolelle.

Talvehtimismuoto: Kotelo.

Toukan ravintokasvi: Erilaiset kanervakasvit (Ericaceae) kuten mustikka (Vaccinium myrtillus), puolukka (V. vitis-idaea), sianpuolukka (V. uva-ursi) ja juolukka (V. uliginosum). Myös hiirenvirna (Vicia cracca), metsäapila (Trifolium medium) ja koivut.

Maamme yleisimpiin perhosiin kuuluva kangasperhonen on nopsasiipiin kuuluva ja niistä ainoa kannukseton. Se on kevään ensimmäinen kotelona talvehtinut päiväperhosemme. (Aikuisena talvehtineet ovat vielä aikaisempia.) Muiden nopsasiipien tavoin kangasperhonen pitää levätessään siipiä yhteen painettuina, mistä syystä siipien ruskeaa yläpintaa on vaikeaa päästä tarkastelemaan muuten kuin lennossa. Kangasperhonen on kuitenkin melko helppo tunnistaa, sillä se on ainoa päiväperhosemme, jolla siipien alapinta on vihreä.

Koiraat odottavat naaraita reviireillään metsien laidoilla ja aukioilla. Naaraat munivat munat yksitellen isäntäkasvien kukkasilmuille.

Elinkaarikaavio

Callophrys_rubi.png